Rintalihasvenytys

Hyvä paikka tehdä rintalihasvenytys on esimerkiksi ovenkarmi (tai jonkinlainen seinän ulkokulma).

Nosta käsi ja kyynärvarsi oven karmille tai seinälle.

Huolehdi siitä, että kyynärpää jää käden kanssa ikään kuin kiinni oven karmiin tai seinään, niin että käsivarsi on kyynärtaipeesta koukussa. Eli vältetään venyttämistä käsivarsi suorana.

Hyvä idea on asetella kyynärvarsi sellaiselle korkeudelle, että kyynärpää on olkapäätä korkeammalla. Toki voit nostaa tai laskea kättä sen mukaan, missä kulmassa saat parhaan venytyksen tunteen.

Tee venytys dynaamisena liikkeenä niin, että olet venytyksessä vain n. 2-3 s kerrallaan, minkä jälkeen rentoutat, ja sitten taas venytät ja rentoutat. Toista liikettä sen verran kuin mukavalta tuntuu.

Tee venytys molemmin puolin.

Rintalihas on monesti sellainen lihas, jonka kireydessä on suuret puolierot. On hyvä idea venyttää hieman pidempään tai hieman useammin kireämpää puolta.

Tämä venytys on yksi kehon tärkeimmistä venytyksistä, ja ihan ehdoton olkapää-, niska-, hartia- ja yläselkävaivoihin.